sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Jumalan liitto Nooan kanssa

Sateenkaari muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta Nooalle ja koko ihmiskunnalle.





Joel Kontinen

1. Moos. 9

Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala teki liiton Nooan, tämän jälkeläisten sekä "kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka ovat teidän kanssanne maan päällä, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien villieläintenkin kanssa, kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat arkista ulos."

Jumala lupasi, että Hän ei enää koskaan tuhoaisi kaikkea elävää vedellä. Hän asetti sateenkaaren merkiksi liitosta.

Jumala lupasi, että tämä liitto olisi ikuinen ("kaikkiin tuleviin sukupolviin asti"). Sateenkaari takaisi sen, että Hän pitäisi lupauksensa.

Progressiiviset kreationistit opettavat, että vedenpaisumus oli paikallinen tulva. Tämä liitto puhuu kuitenkin selvästi siitä, että vedenpaisumus oli maailmanlaajuinen tuhotulva. Muutenhan Jumala olisi esimerkiksi tänä vuonna rikkonut lupauksensa jo monta kertaa.

Jumala antoi ihmiselle myös tiettyjä velvoitteita. Hän kielsi tappamisen ja eläinten veren syömisen.

Jotkut kuvittelevat, että veren syönti kiellettiin vasta Mooseksen laissa ja että se koski vain juutalaisia.

Liitto, jonka Jumala solmi Nooan kanssa, koski koko ihmiskuntaa eli siis myös pakanoita. Juutalaiset syntyivät kansakuntana vasta monta vuosisataa Nooan ajan jälkeen.

Uusi liitto (Matt. 26:28) kumosi vain vanhan liiton eli Mooseksen lain. Liitto, joka Jumala solmi Nooan kanssa yli tuhat vuotta ennen Mooseksen aikaa, on siis yhä voimassa.

Se kertoo meille Jumalan suvereenisuudesta, pyhyydestä ja myös armosta niitä kohtaa, jotka uskovat Häneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.