torstai 31. toukokuuta 2018

Kaksi maailmanselitysmallia

Michelangelo: Aadamin luominen n.1512, public domain.



Joel Kontinen

Toinen maailmanselitysmalli on ateistinen ja toinen teistinen. Ateistinen mallin mukaan alussa ei ollut mitään. Tämä olematon synnytti kaiken olevaisen sattumalta. Miljardien vuosien kuluttua näemme maailman, joka silti vaikuttaa epäilyttävästi siltä kuin se olisi suunniteltu.

Ateistinen malli ei käytännössä toimi, koska se ei pysty selittämään informaation alkuperää. Tohtori Werner Gitt on lisäksi osoittanut, että informaatio tarvitsee aina lähettäjän.

Vaikka odottaisimme kuinka monta miljardia vuotta, kaaoksesta ei spontaanisti synny järjestystä. Todellisessa elämässä ajan kulku lisää epäjärjestystä. Evoluution sijasta näemmekin devoluutiota eli käytännössä rappeutumista.

Teistinen malli on selvästi loogisempi vaihtoehto. Sen mukaan alussa ei ollut sattuma vaan Sana. Koko universumi on älykkään suunnittelijan käsialaa. Raamattu kertoo meille, kuka ja millainen tämä Suunnittelija on. Hän on ensimmäinen ja viimeinen, iäti muuttumaton, "Herra Jumala, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias" (Ilm. 1:8).

Lähde:

Gitt. Werner. 1997. In the Beginning was Information. Bielefeld: Christliche Literatur-Verbreitung.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.