Afrikkalaiset kansantarinat ja darvinistiset selitykset: Liittyvätkö ne toisiinsa?

Kikujuheimon kansantarina kertoo, miksi hyeena ontuu. Kuva: Gastrocycle, CC BY-SA 3.0





Joel Kontinen

Käsite just so story (näin se on -kertomus) sai alkunsa nobelisti Rudyard Kiplingin vuonna 1902 julkaistusta tarinakokoelmasta Just So Stories for Little Children. Tarinoissa selitetään, miten esimerkiksi leopardi sai pilkkunsa ja kameli kyttyränsä.

Kipling ei itse keksinyt tätä ideaa. Vastaavanlaisia ajatuksia voidaan nähdä afrikkalaisissa kansansaduissa, jotka ovat peräisin vuosikymmeniä tai jopa satoja vuosia ennen Kiplingin aikaa.

Kenian kikujuheimolla on esimerkiksi kiehtova selitys siitä, miten hyeena näyttää ontuvan liikkuessaan (sen etujalat ovat pidemmät kuin takajalat). Tarinan mukaan hyeenat matkustivat kerran ilmojen halki kotkan siivellä mutta kun kotkaa rupesi kutiamaan, ne putosivat maahan ja loukkasivat jalkansa.

Darvinistit voivat tarjota selityksiä siihen, miksi apinat laskeutuivat puusta, mutta luoheimon traditio selittää, miksi apinat alun perin päätyivät asumaan puussa: Vanhaan aikaan apina ja elefantti olivat hyviä ystäviä, mutta heidän ystävyytensä loppui, kun elefantti alkoi epäillä, että apina oli huijannut häntä. Apina oli saanut karjamarkkinoilta ison pulskan lehmän, kun taas elefantti joutui tyytymään säälittävän laihaan lehmään. Ihmiset rupesivat pilkkaamaan elefanttia, joka suuttui ja ajoi apinan puuhun.

Tarinan mukaan apinat ovat siitä lähtien eläneet puussa.

Kaikkien nykyisten evoluutiotarinoiden äiti lienee Charles Darwinin valveuni pienestä lammikosta, jossa ensimmäisen elävän solun sanotaan syntyneen. Ennen Darwinia oli Jean-Baptiste Lamarck, joka keksi tarinan siitä, miten kirahvi sai pitkän kaulansa kurottautumalla akasiapuun yläoksiin kuivan kauden aikana.


Tämän skenaarion suurin ongelma piilee siinä, että kirahvit yleensä suosivat akasian alaoksia eivätkä yläoksia. Darvinistien näin se on -kertomukset ovat tulvillaan tällaisia ongelmia.

Harvardin yliopiston biologi Richard Lewontin kirjoitti vuonna 1997 The New York Review of Books-julkaisussa, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät, koska he ovat sitoutuneet materialismiin.

He pitävät kannastaan kiinni, koska he "eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin."

Tämä on valitettavaa. Sen sijaan, että uusdarvinistiset biologit antaisivat todisteiden puhua puolestaan he pitävät kiinni a priori -sitoumuksestaan eli sulkevat suunnittelun täysin ulos pienestä maailmastaan.

Lähteet:

Lewinton, Richard. 1997. Billions and billions of demons. The New York Review of Books, s. 31 (9.1.1997).

Mwangi, Rose. 1970. Kikuju Folktales: Their Nature and Value. Nairobi: Kenya Literature Bureau.

Odaga, Bole Asenath. 1980. Thu Tinda! Stories From Kenya. Nairobi: Uzima.

Oppikirjojen totuudet

Taiteilija Amédée Forestier tiesi vuonna 1922 tiesi, että uusi puuttuva rengas näytti tältä. Kuva: public domain.





Joel Kontinen

Vuoden 1925 Daytonin apinaoikeudenkäynnin aikana evoluution kannattajat puolustivat näkemyksiään esimerkiksi Nebraskan ihmisellä (Hesperopithecus haroldcookii). Todistusaineisto perustui yhteen hampaaseen, joka oli ennen muinoin kuulunut sukupuuttoon kuolleelle sikaeläimelle. Evolutionistit ovat itse kumonneet miltei kaikki argumentit, joita tuolloin käytettiin osoituksena evoluutiosta.

Jokin vuosi sitten Suur-Keuruun palstoilla käytiin pitkä keskustelu perimmäisistä kysymyksistä. Muuan nimimerkillä kirjoittanut vanha herrasmies toisteli kerta toisensa jälkeen, että hänen kirjahyllyssään oleva tietosanakirja todistaa, että Raamatun kuvaukset Jeesuksesta ovat legendoja eli pyhimystaruja. (Voit lukea ensimmäisen hieman lyhennetyn vastineeni tästä)

. Kirjoitin tuolloin, että hänen tulisi suhtautua tietosanakirjaansa hieman kriittisemmin, koska se, mitä ennen pidettiin tieteenä, on tänään myyttiä. Lainasin jatkokirjoituksessani WSOY:n Suurta Tietokirjaa (julkaistu 1959-61), jossa sanotaan, että afrikkalaiset ovat kuin suuria lapsia:

"Neekeri ottaa päivän sellaisena kuin se tulee, hän kiljuu, lörpöttelee ja laskee leveätä leikkiä. Hän nauttii kaikista niistä iloista, joita hetki tarjoaa. Vastoinkäyminen sananmukaisesti kaataa hänet maahan. Hän tuskailee, valittaa ja repii hiuksiaan kuin suurimmassa epätoivossa. Ja kohta kaikki taas on unohdettu, elämä hymyilee leveästi mustaa hymyä."

Harva enää kirjoittaisi tällaista tekstiä tietokirjassa. Mutta valitettavasti tieteellisissä julkaisuissa törmää apinajuttuihin liki päivittäin.