Muinaisten paimentolaisten tarinoita?

Kuva: Garrondo, CC BY-SA 3.0.





Joel Kontinen

Sanomalehtien lukijapalstoilla törmää usein väittämään, että Raamattu ei voi enää olla uskon ja moraalin ohjenuora, koska se koostuu oppimattomien paimentolaisten tarinoista. Nämä lukijat sanovat tietävänsä, että nykyisin ihmiset tietävät paljon enemmän asioista kuin muinaiset israelilaiset.

Todellisuudessa Raamatulla on varsin vähän tekemistä paimentolaisten kanssa. Jo Vanhan testamentin kirjoittajaluettelo voi tarjota yllättäviä oivalluksia paimentolaishypoteesin kannattajalle: Mooses oli saanut oppinsa Egyptin korkeakulttuurin parissa. Daavid ja Salomo olivat kuninkaita, ja Daniel toimi Babyloniassa korkeassa poliittisessa virassa.

Paimentolaisuudesta on tullut urbaanilegenda, joka on jäänyt elämään omaa elämäänsä.

Uuden testamentin kirjoittajista yksikään ei ollut paimentolainen. Paavali oli oppinut teologi ja Luukas lääkäri. Lääkärit eivät antiikissakaan olleet kovin oppimattomia.

Näihin vanhoihin kirjoituksiin sisältyy sitä paitsi yllättävän ajankohtaisia opetuksia. Raamattu oli aikaansa edellä myös monissa pienissä yksityiskohdissa. "Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi," kehotetaan Sananlaskuissa (6:6).

Tämä ei ole turha kehotus: Muurahaiset voivat rakentaa yli yhdeksän metriä korkean keon. Ihmisten pitäisi pystyttää yli kaksi kilometriä korkea rakennus kyetäkseen vastaavaan suoritukseen.

. Jeesus kehotti katsomaan kedon lintuja. Tutkijat ovat vasta hiljattain huomanneet, miten ihmeellisesti pienet linnut on suunniteltu. Punarinta esimerkiksi käyttää niin taitavaa kvanttiteknologiaa suunnistaessaan maapallon magneettikentän avulla, että ihminen ei vuosikymmenien tutkimustyön jälkeen pääse lähellekään sitä, mikä tältä pikkulinnulta sujuu kuin itsestään.

Raamatun hengelliset opetukset eivät myöskään ole vanhentuneita. Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä, että evankeliumi on "Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat".

Tämä ei ole pelkkää teoriaa, vaan evankeliumi toimii käytännössä myös nyky-Suomessa. Siitä on paljon empiiristä eli kokemusperäistä näyttöä.

Evankeliumi muuttaa ihmisen, joka ottaa Jumalan tarjoaman pelastuksen vastaan.

Lähde:

Doyle, Shaun. 2011. Termite mounts: Cities in miniature. Creation 33 (2): 36-37.

Francis Schaeffer: Tiede on erittäin dogmaattista

Francis Schaeffer, Fair use.





Joel Kontinen

"Tieteen historia, myös meidän aikamme tiede, on monesti suhtautunut erittäin dogmaattisesti teorioihin, jotka on myöhemmin hylätty."

Kristitty filosofi Francis Schaeffer totesi näin vuonna 1975 ilmestyneessä kirjassa No Final Conflict.

Tieteentekijöiden objektiivisuus on toisin sanoen pelkkä myytti.

Tuskin mitään teoriaa tai ajatusrakennelmaa on puolustettu niin emotionaalisesti kuin Charles Darwinin ajattelusta inspiraatiota ammentavaa evoluutiota eli näkemystä, jonka mukaan kaikki elollinen on kehittynyt samasta yksisoluisesta kantaisästä.

Skeptikot ovat viime vuosikymmeninä monesti puolustaneet materialistista maailmankäsitystään argumenteilla, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Esimerkiksi elämän syntymistä elottomasta pidetään selviönä, vaikka se on mahdotonta.

Elämä voi syntyä vain elävästä. Vesi ei ole taikajuoma, joka takaa elämän synnyn. Kuussakin on vettä, mutta tuskin edes pinttyneinkään darvinisti uskoo, että sieltä löytyy elämää.

Lähde:

Schaeffer, Francis A. 1975. No Final Conflict. The Bible Without Error in All That It Affirms. Downers Grove: InterVarsity Press.

Onko kristinusko ainutlaatuinen?

Jeesuksen hauta on edelleenkin tyhjä. Kuva: Phillip Benshmuel, CC BY-SA 4.0.





Joel Kontinen

Monet väittävät, että kristinusko ei ole ainutlaatuinen. Heidän kannattaisi ensi töikseen pohtia, kuinka monen muun uskonnon perustaja on noussut kuolleista. Yksi tapa väistää tämä kiusallisen itsepintainen kysymys on sanoa, ettei Jeesus noussutkaan haudasta.

Tämä argumentti sortuu tiedon puutteeseen. Jeesuksen historiallisuudesta on vankat todisteet myös ei-kristillisistä lähteistä. Esimerkiksi Josefus (37-100 jKr.), Tacitus (55-117), Suestonius (69-140), Plinius nuorempi (61-113) ja Lukianos mainitsevat joko Kristuksen nimeltä tai viittaavat ristiinnaulitsemiseen.

Kristinusko painottaa ihmisen vapaata tahtoa ja vastuuta. Vaikka jumalien lepyttäminen tunnetaan monissa uskonnoissa, kristinusko pitää syntiä persoonallisen Jumalan lain rikkomisena.

Uusi testamentti kuvaa syntiä esimerkiksi eksymiseksi (kr. planao ), tottelemattomuudeksi ( parakoe), pahuudeksi (poneria) ja maalin ohi ampumiseksi (kr. subst. hamartia , verbi hamaretano). Ihminen on vastuussa omista teoistaan ja valinnoistaan. Hän ei voi syyttää niistä vanhempiaan, opettajaansa eikä yhteiskuntaa.

Kristittyjen virheet eivät ole merkki kristinuskon huonoudesta. Elämme syntiin langenneessa maailmassa emmekä ole täydellisiä. Voisimme yhtä hyvin väittää, että Henry Ford oli sadisti aloittaessaan valmistaa autoja liukuhihnalta, koska maailmassa nykyisin kuolee satojatuhansia ihmisiä vuosittain ja automobiilit tupruttavat kasvihuonekaasuja taivaan tuuliin.

Skeptikot ovat syyttäneet katolista kirkkoa ja Lutheria juutalaisvainoista. Laitostuttuaan kirkko teki monia virheitä, mutta esimerkiksi antisemitismi syntyi pikemminkin kateudesta ja ahneudesta kuin uskonnollisesta vakaumuksesta. Roomalaiskatolinen kirkko kaiken lisäksi suosi keskiajalla latinaa jumalanpalveluksissa ja koska ihmisillä ei ollut Raamattuja, he eivät myöskään tienneet, mitä siinä sanottiin.

Jo kirkkoisien joukossa oli myös niitä, jotka kehottivat kristittyjä suhtautumaan juutalaisiin rakkaudellisesti. Jeesuksen opetus käy selvästi ilmi esimerkiksi Luukkaan evankeliumin jaksosta 9:51-56, jossa Hän sanoo, ettei Ihmisen Poika tullut kadottamaan vaan pelastamaan sieluja.

Vaikka Raamatussa onkin käskyjä, ne eivät ole osoitus siitä, että Jumala haluaisi kiusata ihmisiä. Liikenneonnettomuudet eivät ole osoitus siitä, että liikennesäännöt ovat huonoja vaan ainakin osaksi siitä, että sääntöjä ei noudateta.

Jumalan tunnusomaisin piirre on rakkaus. Agape, jumalallinen rakkaus, sai Hänet tulemaan "lihaksi", elämään ihmisten keskuudessa ja kuolemaan kaikkien puolesta.

Monen on vaikea käsittää, että rakastava Jumala voisi asettaa kieltoja ja myös rangaista niitä, jotka eivät tottele Häntä. Esimerkiksi Nooan ajan vedenpaisumus oli muistutus siitä, että Jumala on myös pyhä ja vanhurskas. Maallinenkin tuomioistuin yleensä rankaisee niitä, jotka rikkovat lakeja.

Vaikka kristinuskoon liittyy syviä mysteerejä (inkarnaatio, sovitus, ylösnousemus), se on myös rationaalinen. Se toimii. Usko ei ole sokea. Se ei ole hyppy tuntemattomaan, niin kuin Søren Kierkegaard väitti, vaan sillä on selvä kohde: Jeesus Kristus, joka antaa elämälle tarkoituksen.

Rooman valtakunta vainosi kristittyjä ja surmasi heitä tuhansittain. Kirjeessään keisari Trajanukselle (n. 112 jKr.) Plinius nuorempi tunnusti kristittyjen korkean moraalin. Heidän ainoa rikoksensa oli se, että he eivät suostuneet kumartamaan keisaria jumalana. Heitä vainottiin sen vuoksi, että he halusivat seurata Kristusta. He tiesivät, että heidän uskontonsa perustajan hauta oli tyhjä.

1600 vuotta - yksi kirja

Lutherin Raamattu (1534). Kuva: Torsten Schleese, Public Domain.





Joel Kontinen

Mikä on tulos, kun 40 miestä kirjoittaa 66 kirjaa 1600 vuoden aikana?

Voisimme kuvitella, että tuotos olisi sekoitus eriäviä, keskenään ristiriitaisia inhimillisiä näkemyksiä.

Mutta toisin kävi: valmis teos on häkellyttävän yhtenäinen. Siinä on vain yksi keskeinen teema.

Miten tämä on mahdollista? Siihen on vain yksi vastaus: Raamattu on Jumalan inspiroima kirja.

Hän innoitti kirjoittajia merkitsemään muistiin juuri ne asiat, jotka Hän halusi. Inhimilliset kirjoittajat eivät silti olleet robotteja, jotka kirjoittivat Jumalan sanat mekaanisesti muistiin.

Kunkin kirjoittajan persoonallinen tyyli näkyy hänen kirjassaan.

Paavali käytti erilaista tyyliä ja jopa eri sanoja kuin Johannes. Jeremian tyyli eroaa Jesajan tyylistä.

Mutta kaikki he kirjoittivat samasta asiasta - ikuisesta Kristuksesta, joka täytti ennustukset tulemalla ihmiseksi ihmisten keskuuteen ja kuolemalla meidän syntiemme vuoksi.

Raamattu on hämmästyttävän rehellinen kirja. Se kertoo ihmisten virheistä ja epäuskosta. Se valaisee Jumalan ikuista perspektiiviä, joka eroaa ihmisten muuttuvista tavoista ja käsityksistä.

Pienet yksityiskohdat ovat vankkoja todisteita Raamatun totuudesta:

Kristuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat olivat naisia. Tuon ajan juutalaisessa oikeudessa ei naisilla ollut todistajina mitään arvoa.

Evankeliumit kertovat opetuslasten ällistyttävästä epäuskosta: Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti, ja Tuomas ei uskonut Hänen nousseen kuolleista, vaikka muut apostolit vakuuttivat nähneensä Hänet elävänä.

Jos Raamattu olisi pelkästään inhimillinen kirja, tällaiset erehdykset olisi jätetty mainitsematta tai niitä olisi ainakin kaunisteltu.

Ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat olisivat taatusti olleet miehiä.

Alkukirkon johtomiehiä ei olisi esitelty näin huonossa valossa. Mutta juuri tämä todellisuus on vankka todiste Raamatun jumalallisesta inspiraatiosta.

Jumalan armo riittää meille ihmisille riippumatta siitä, millaisia me olemme.

Paavali kirjoitti: "Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Titus 2:11)

. Mutta miten me voimme päästä osalliseksi Jumalan armosta?

Vastaus on varsin yksinkertainen: uskomalla. En tarkoita tällä umpimähkäistä uskoa vaan uskoa, joka kohdistuu Jeesukseen Kristukseen: "Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: 'Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään'." (Room. 10:9-11).