Varhaisin lepakko muistutti nykylepakoita - myös tavoiltaan

Kuva: Obsidian Soul, CC BY-SA 3.0.





Joel Kontinen

Nature julkaisi vuonna 2010 lepakkotutkimuksen, joka haastaa vanhat käsitykset muinaisten lepakkojen kyvystä käyttää kaikuluotausta. Tutkijat arvelivat ennen, että "52 miljoonaa vuotta" vanha varhaisin lepakko Onychonycteris finneyi ei pystynyt kaikuluotaamaan.

Nina Veselka ja kollegat tutkivat 26 nykyistä lepakkolajia tietokonetomografialla ja vertaisvat niitä muinaislepakkoon. He päätyivät siihen, että myös Onychonycteris finneyi pystyi luultavasti käyttämään kaikuluotausta, koska sen kurkun luu oli yhteydessä sen korvanseudun luuhun aivan kuten nykylepakoillakin.

Jälleen kerran käy ilmi, että lajit pysyttelevät yllättävän pitkään samanlaisina - myös tavoiltaan.

Lähde:

Veselka, Nina, David D. McErlain, David W. Holdsworth, Judith L. Eger, Rethy K. Chhem, Matthew J. Mason, Kirsty L. Brain, Paul A. Faure ja M. Brock Fenton. 2010.A bony connection signals laryngeal echolocation in bats. Nature 463, 939-942.

Afrikkalaiset kansantarinat ja darvinistiset selitykset: Liittyvätkö ne toisiinsa?

Kikujuheimon kansantarina kertoo, miksi hyeena ontuu. Kuva: Gastrocycle, CC BY-SA 3.0





Joel Kontinen

Käsite just so story (näin se on -kertomus) sai alkunsa nobelisti Rudyard Kiplingin vuonna 1902 julkaistusta tarinakokoelmasta Just So Stories for Little Children. Tarinoissa selitetään, miten esimerkiksi leopardi sai pilkkunsa ja kameli kyttyränsä.

Kipling ei itse keksinyt tätä ideaa. Vastaavanlaisia ajatuksia voidaan nähdä afrikkalaisissa kansansaduissa, jotka ovat peräisin vuosikymmeniä tai jopa satoja vuosia ennen Kiplingin aikaa.

Kenian kikujuheimolla on esimerkiksi kiehtova selitys siitä, miten hyeena näyttää ontuvan liikkuessaan (sen etujalat ovat pidemmät kuin takajalat). Tarinan mukaan hyeenat matkustivat kerran ilmojen halki kotkan siivellä mutta kun kotkaa rupesi kutiamaan, ne putosivat maahan ja loukkasivat jalkansa.

Darvinistit voivat tarjota selityksiä siihen, miksi apinat laskeutuivat puusta, mutta luoheimon traditio selittää, miksi apinat alun perin päätyivät asumaan puussa: Vanhaan aikaan apina ja elefantti olivat hyviä ystäviä, mutta heidän ystävyytensä loppui, kun elefantti alkoi epäillä, että apina oli huijannut häntä. Apina oli saanut karjamarkkinoilta ison pulskan lehmän, kun taas elefantti joutui tyytymään säälittävän laihaan lehmään. Ihmiset rupesivat pilkkaamaan elefanttia, joka suuttui ja ajoi apinan puuhun.

Tarinan mukaan apinat ovat siitä lähtien eläneet puussa.

Kaikkien nykyisten evoluutiotarinoiden äiti lienee Charles Darwinin valveuni pienestä lammikosta, jossa ensimmäisen elävän solun sanotaan syntyneen. Ennen Darwinia oli Jean-Baptiste Lamarck, joka keksi tarinan siitä, miten kirahvi sai pitkän kaulansa kurottautumalla akasiapuun yläoksiin kuivan kauden aikana.


Tämän skenaarion suurin ongelma piilee siinä, että kirahvit yleensä suosivat akasian alaoksia eivätkä yläoksia. Darvinistien näin se on -kertomukset ovat tulvillaan tällaisia ongelmia.

Harvardin yliopiston biologi Richard Lewontin kirjoitti vuonna 1997 The New York Review of Books-julkaisussa, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät, koska he ovat sitoutuneet materialismiin.

He pitävät kannastaan kiinni, koska he "eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin."

Tämä on valitettavaa. Sen sijaan, että uusdarvinistiset biologit antaisivat todisteiden puhua puolestaan he pitävät kiinni a priori -sitoumuksestaan eli sulkevat suunnittelun täysin ulos pienestä maailmastaan.

Lähteet:

Lewinton, Richard. 1997. Billions and billions of demons. The New York Review of Books, s. 31 (9.1.1997).

Mwangi, Rose. 1970. Kikuju Folktales: Their Nature and Value. Nairobi: Kenya Literature Bureau.

Odaga, Bole Asenath. 1980. Thu Tinda! Stories From Kenya. Nairobi: Uzima.

"Roska-RNA:ta" ei ole olemassa

Blausen.com staff (2014).Medical gallery of Blausen Medical 2014. WikiJournal of Medicine 1 (2).





Joel Kontinen

Roska-RNA:ta ei ole olemassakaan, kerrotaan Pittsburgin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Apulaisprofessori Bino John kollegoineen julkaisi tutkimuksen Journal of Virology -lehdessä.

RNA:lla eli ribonukleiinihapolla on tärkeä tehtävä solun sisäisessä tiedonsiirrossa.

Tutkimusryhmänsä pani merkille, että ennen niinkin lyhyt kuin 15 nukleotidin pätkä RNA:ta osallistuu elimistön biologisiin prosesseihin. Ennen sitä pidettiin roskana.

Tutkijat kutsuvat näitä pikkuriikkisiä RNA:n pätkiä us-RNA:ksi (unusually small RNA eli epätavallisen pieni RNA). He löysivät ne tutkiessaan herpes-virusta.

Tohtori John arvelee, että us-RNA:n avulla voidaan diagnosoida tauteja ja kohdentaa uusia lääkkeitä.

Darvinistinen ajattelu eli näkemys, että olemme täynnä eläimellisen menneisyytemme tarpeettomaksi käyneitä jäänteitä eli surkastumia, esti pitkään lääketieteen kehitystä. Vasta viime vuosina tutkijat ovat alkaneet vapautua evoluution pakkopaidasta.

Seuraukset ovat olleet varsin myönteisiä.

Lähde:

University of Pittsburgh Schools of the Health Sciences. 2009. No Such Thing As 'Junk RNA,' Say Researchers. Science Daily (18.10.).

Expelled: Miksi suunnittelusta ei saisi puhua?

Joel Kontinen

Vuonna 2008 Ben Steinin dokumenttifilmi Expelled: No Intelligence Allowed osoitti, että Darwinin arvostelu johtaa syrjintään.

Evolutionistit vainoavat tiedemiehiä ja opettajia, jotka uskaltavat nousta vastustamaan vallitsevaa uskomusjärjestelmää, jonka mukaan kaikki on syntynyt sattumalta itsestään.

Katso filmin traileri, jolla Richard Dawkins esimerkiksi tunnustaa, että hän ei suvaitse kilpailevaa opinkappaletta (doctrine).