Afrikkalaiset kansantarinat ja darvinistiset selitykset: Liittyvätkö ne toisiinsa?

Kikujuheimon kansantarina kertoo, miksi hyeena ontuu. Kuva: Gastrocycle, CC BY-SA 3.0





Joel Kontinen

Käsite just so story (näin se on -kertomus) sai alkunsa nobelisti Rudyard Kiplingin vuonna 1902 julkaistusta tarinakokoelmasta Just So Stories for Little Children. Tarinoissa selitetään, miten esimerkiksi leopardi sai pilkkunsa ja kameli kyttyränsä.

Kipling ei itse keksinyt tätä ideaa. Vastaavanlaisia ajatuksia voidaan nähdä afrikkalaisissa kansansaduissa, jotka ovat peräisin vuosikymmeniä tai jopa satoja vuosia ennen Kiplingin aikaa.

Kenian kikujuheimolla on esimerkiksi kiehtova selitys siitä, miten hyeena näyttää ontuvan liikkuessaan (sen etujalat ovat pidemmät kuin takajalat). Tarinan mukaan hyeenat matkustivat kerran ilmojen halki kotkan siivellä mutta kun kotkaa rupesi kutiamaan, ne putosivat maahan ja loukkasivat jalkansa.

Darvinistit voivat tarjota selityksiä siihen, miksi apinat laskeutuivat puusta, mutta luoheimon traditio selittää, miksi apinat alun perin päätyivät asumaan puussa: Vanhaan aikaan apina ja elefantti olivat hyviä ystäviä, mutta heidän ystävyytensä loppui, kun elefantti alkoi epäillä, että apina oli huijannut häntä. Apina oli saanut karjamarkkinoilta ison pulskan lehmän, kun taas elefantti joutui tyytymään säälittävän laihaan lehmään. Ihmiset rupesivat pilkkaamaan elefanttia, joka suuttui ja ajoi apinan puuhun.

Tarinan mukaan apinat ovat siitä lähtien eläneet puussa.

Kaikkien nykyisten evoluutiotarinoiden äiti lienee Charles Darwinin valveuni pienestä lammikosta, jossa ensimmäisen elävän solun sanotaan syntyneen. Ennen Darwinia oli Jean-Baptiste Lamarck, joka keksi tarinan siitä, miten kirahvi sai pitkän kaulansa kurottautumalla akasiapuun yläoksiin kuivan kauden aikana.


Tämän skenaarion suurin ongelma piilee siinä, että kirahvit yleensä suosivat akasian alaoksia eivätkä yläoksia. Darvinistien näin se on -kertomukset ovat tulvillaan tällaisia ongelmia.

Harvardin yliopiston biologi Richard Lewontin kirjoitti vuonna 1997 The New York Review of Books-julkaisussa, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät, koska he ovat sitoutuneet materialismiin.

He pitävät kannastaan kiinni, koska he "eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin."

Tämä on valitettavaa. Sen sijaan, että uusdarvinistiset biologit antaisivat todisteiden puhua puolestaan he pitävät kiinni a priori -sitoumuksestaan eli sulkevat suunnittelun täysin ulos pienestä maailmastaan.

Lähteet:

Lewinton, Richard. 1997. Billions and billions of demons. The New York Review of Books, s. 31 (9.1.1997).

Mwangi, Rose. 1970. Kikuju Folktales: Their Nature and Value. Nairobi: Kenya Literature Bureau.

Odaga, Bole Asenath. 1980. Thu Tinda! Stories From Kenya. Nairobi: Uzima.

Epärehellisiä tieteentekijöitä

Katuvaloja Tukholmassa. Kuva: Christian Gidlöf, Public Domain.





Joel Kontinen

On pimeä ilta. Juopunut etsii epätoivoisesti jotain lyhtypylvään luota. Ohikulkija pysähtyy ja kysyy, mitä mies etsii. Tämä sanoo kadottaneensa lompakkonsa.

Ohikulkija ryhtyy auttamaan miestä. "Oletko varma, että hukkasit sen tähän?" hän kysyy juopuneelta.

"En tietenkään", tämä vastaa. "Se tapahtui puoli korttelia tuonnempana."

"Miksi et siten etsi sieltä?"

"Koska siellä ei ole katuvaloa."

Tämä Billy Grahamin kertoma tarina muistui mieleeni, kun luin professori Tapio Puolimatkan kirjaa Usko, tiede ja evoluutio. Vain materialistisiin selityksiin uskovat ateistiset tieteentekijät sulkevat kaikki paitsi luonnolliset selitykset tieteen ulkopuolelle.

He näkevät todellisuuden vain materialismin valossa.

Tiede (lat. sciencia, 'tieto') on totuuden etsintää - tai ainakin sen pitäisi olla. Mutta jos tieteessä hyväksytään vain ateistisia päätelmiä, se on pohjimmiltaan epärehellistä varsinkin, jos ja kun ateismilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Ateismi on maailmanselitysmalli, jonka ennakko-oletus (Jumalaa ei ole) sanelee lopputuloksen (Jumalasta ei ole voida tietää mitään).

Harvardin yliopiston biologi Richard Lewontin, jota Puolimatka lainaa kirjassaan, on tunnustanut, että tiedemiehet ehdoin tahdoin keksivät perustelemattomia juttuja siitä, miten lajit kehittyivät, koska he ovat sitoutuneet materialismiin. He pitävät kannastaan kiinni, koska he "eivät voi päästää Jumalan jalkaa ovenväliin."

Tuloksena on epäuskottavia darvinistisia satuja, joilla ei ole mitään tekemistä empiirisen tieteen kanssa. Todellisuudessa monet seikat viittaavat vahvasti siihen, että elämä on älykkään suunnittelun tulos. Meidät on toisin sanoen luotu.

Lähteet:

Lewontin, Richard. 1997. Billions and billions of demons. The New York Review of Books , s. 31, (9.1.1997).

Puolimatka, Tapio. 2008. Usko, tiede ja evoluutio. Helsinki: Uusi Tie.