torstai 7. kesäkuuta 2018

Mitä Jeesus ajatteli Raamatusta??

Caesarea Maritimasta löydettyyn kiven on kaiverrettu sekä keisari Tiberiuksen että Pontinus Pilatuksen nimi. Kuva: Marion Doss, CC BY-SA 2.0.





Joel Kontinen

"Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: 'Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.' Mutta Jeesus vastasi: 'On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.' " (Matt. 4:1-4).

Jeesuksella oli tapana korostaa Raamatun tärkeyttä ja erehtymättömyyttä. Esimerkiksi Vuorisaarnassa Hän sanoi: "Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut" (Matt. 5:18).

Luukas on kirjannut muistiin tapauksen, jossa Jeesus keskusteli fariseusten kanssa rahasta. Tuolloin Jeesus ilmaisi saman asian hieman eri sanoin.

"Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa" (Luuk. 16:17).

Lailla Hän todennäköisesti tarkoitti Mooseksen kirjoituksia, pentateukkia eli Vanhan testamentin viittä ensimmäistä kirjaa. Eräässä toisessa yhteydessä Hän sanoi:

"Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua -- juuri minusta hän on kirjoittanut" (Joh. 5:46).

Paholainen on alusta alkaen käyttänyt samaa strategiaa. Hän koettaa saada ihmisen epäilemään Jumalaa ja etenkin Hänen Sanaansa. "Onko Jumala todella sanonut?" hän kysyi jo Eedenissä.

Nyt monet teologit ja skeptikot kyselevät samaa. He pitävät etenkin Genesistä, alkujen kirjaa, epäluotettavana ja mieluummin uskovat täysin naturalistisia selityksiä kaiken alusta.

Jeesus sen sijaan piti Genesistä historiana. Hänelle Ensimmäisen Mooseksen kirjan henkilöt, esimerkiksi Aadam, Eeva, Abel ja Nooa, olivat todellisia historiallisia henkilöitä. Kun fariseukset kysyivät häneltä avioerosta Markuksen evankeliumin kymmenennessä luvussa, Hän vastasi lainaamalla Genesistä: "Luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi' ".

Hän toisin sanoen samassa virkkeessä sekä kannatti perinteistä näkemystä avioliitosta että torjui darvinistisen evoluution.

Moni skeptikko on uskonut ja toivonut, että Raamattu menettäisi merkityksensä. Ranskalainen valistusfilosofi Voltaire ennusti, että ihmiset unohtaisivat Raamatun viimeistään sadan vuoden kuluttua hänen kuolemastaan. Hän erehtyi ja hänen kodistaan tuli raamattuseuran päämaja.

Vuonna 1965 Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov lupasi näyttää Venäjän viimeisen kristityn TV:ssä. Hän ehti kuolla ennen kuin Venäjän viimeisin Kristuksen seuraaja oli edes syntynyt.

1970-luvulla Albanian johtaja Enver Hoxha julisti Albanian olevan maailman ensimmäinen uskonnoton valtio. Hänkin erehtyi. Nykyisin monet kristityt lähetyssaarnaajat julistavat evankeliumia albaaneille, jotka täyttävät entisen ateistivaltion kirkot.

Jumalan sana on edelleenkin elävä ja väkevä, niin kuin heprealaiskirjeen kirjoittaja toteaa.

Edesmennyt englantilainen anglikaanipappi John Wenham sanoi: "Kristukselle Vanha testamentti oli totta, auktoritatiivista, inspiroitua. Hänestä Vanhan testamentin Jumala oli elävä Jumala ja Vanhan testamentin opetus elävän Jumalan opetusta. Hänestä se, mitä Kirjoitukset sanoivat, Jumala sanoi."

Jeesus painotti Kirjoitusten tärkeyttä. Kerta toisensa jälkeen Hän kysyi: "Ettekö ole lukeneet..?" Hän oletti, että Hänen kuulijansa myös pitivät lukemaansa sanankohtaa totena.

Vaikka on parempi olla Sanan tekijä kuin sen kuulija, kukaan ei voi olla Sanan tekijä ellei hän ensin pidä sitä totena ja luotettavana.

Amerikkalainen julistaja ja kirjailija Dave Hunt kertoo miehestä, joka saarnasi Lontoon Hyde Parkissa. Puistosaarnaaja sanoi, että jokainen, joka ei usko Jumalaan, on hullu.

Kuuntelijoiden joukossa oli mies, joka huusi: "Minä olen ateisti. Jos voitte osoittaa, että minä olen hullu, niin julkaisen sen lehdissä ja me ajamme teidät ulos kaupungista!"

"Ettekö todellakaan usko Jumalaan?" saarnaaja kysyi.

"En takuulla! Olen taistellut Jumalaa vastaan koko ikäni!"

"Sanokaapa minulle," saarnaaja vastasi, "jos mies, joka tuhlaa elämänsä taisteluun olematonta vastaan, ei ole hullu, niin kuka sitten on?"

Mutta aikamme ateistit jaksavat Richard Dawkinsin johdolla edelleenkin kamppailla "olematonta" vastaan.

"Eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi" (Joh. 10:35), Jeesus sanoi. Ne pitävät edelleenkin paikkansa, vaikka moni jumalankieltäjä uskottelisi jotain täysin muuta.

Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen 1. luvun jakeissa 19 ja 20:

"Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan."

Viime aikojen tieteelliset löydöt ovat ravisuttaneet ateistien uskomusjärjestelmää ja osoittaneet, että Paavali oli oikeassa:

· Microsoftin perustaja Bill Gates on sanonut, että DNA (eli solun rakennusohjeet sisältävä biologinen ohjelma) on kuin tietokoneohjelma mutta paljon mutkikkaampi kuin mitä ihminen on laatinut.

· Biokemian tutkimukset ovat osoittaneet, että roska-DNA:ta ei ole olemassakaan. Muutama vuosi sitten sitä vielä pidettiin todisteena darvinistisesta evoluutiosta ja ihmisen ja simpanssin lähisukulaisuudesta.

· Luonto todistaa Luojan viisaudesta. Niinkin pieni lintu kuin punarinta käyttää hämmästyttävän tehokasta kvanttiteknologiaa matkallaan talvenviettopaikkaansa. Vaikka punarinnan aivot painavat vain muutaman gramman, se kykenee hyödyntämään maapallon magneettikenttää suunnistaessaan. Se käyttää tehokkaampaa teknologiaa kuin yksikään laboratoriossa työskentelevä valkotakkinen tutkija.

Se, mitä me uskomme Raamatusta ei ole akateeminen kysymys. Jumalan Sana ei ole vain teoriaa.

Apostoleilla oli samanlainen käsitys Kirjoituksista kuin Jeesuksella. Paavali kirjoitti Toisessa Kirjeessään Timoteukselle, kolmas luku, jakeet 15-17:

"Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä."

"Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana", Paavali kirjoitti Kolossalaisille kolmannen luvun jakeessa 16. Vuoden 1992 Kirkkoraamattu ilmaisee asian hieman toisesta perspektiivistä: "Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne". Jos me todella noudattaisimme tätä kehotusta, seuraukset voisivat olla varsin yllättäviä.

Jos uskomme Jeesuksen tavoin, että Raamattu on luotettava Jumalan Sana, huomaamme myös, että sen lupaukset toteutuvat meidän silmiemme edessä, myös meidän omassa elämässämme.

"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan."

""Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä [siis Jeesuksessa vahvistuksen," Paavali kirjoittaa Toisen Korinttilaiskirjeen 1. luvun jakeessa 20 ja jatkaa: "Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: 'Aamen', Jumalan kunniaksi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.