sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Voiko kreationisti olla oikea tiedemies?

Apollo 8 miehistön ottama kuva maapalosta. NASA.





Joel Kontinen

Jouluaattona vuonna 1968 Apollo 8:n astronautit Jim Lovell, Frank Borman ja William Anders kiersivät kuuta. Katsellessaan maapalloa he lähettivät maan asukkaille jouluterveisensä lukemalla vuorotellen Raamatun alkujakeet.

Astronauttien tervehdys oli nöyrä tunnustus Jumalan suuruudesta, ja kuka tahansa voi edelleenkin käydä kuuntelemassa sen NASA:n www-sivuilta.

Monesti evoluution kannattajat väittävät, että kehitysopin vastustajat eivät voi olla todellisia tiedemiehiä. He sanovat evoluution olevan yhtä oleellinen osa nykytiedettä kuin teknologia, joka vei ihmisen kuuhun.

Tämä on varsin kummallinen väite, koska USA:n kuuohjelman kiistaton johtaja Wernher von Braun (1912 - 1977) oli kreationisti.

Von Braun väitteli fysiikan tohtoriksi vuonna 1932. Hän auttoi käynnistämään Saksan avaruusohjelman toisen maailmansodan alla. Hän olisi halunnut käyttää raketteja vain rauhanomaisiin tarkoituksiin, mutta hän joutui Gestapon vangiksi, ja natsit suuntasivat von Braunin ryhmän kehittelemät V-2 raketit Lontooseen.

Sodan loppuhetkillä von Braun antautui amerikkalaisille. Hän suunnitteli USA:n ensimmäisen tekokuun Explorer 1:n kantoraketin Jupiter C:n sekä Apollo-astronautit kuuhun vieneen Saturn V kantoraketin.

Von Braun oli nuoruudessaan nimikristitty, mutta 1960-luvulla hän löysi elävän uskon Vapahtajaan. Hän ei pitänyt uskoaan vakan alla vaan esimerkiksi lähetti vuonna 1972 Kalifornian osavaltion koululautakunnalle kirjeen, jossa hän ehdotti, että evoluution lisäksi kouluissa tulisi opettaa myös luomisoppia. "Se, että vaaditaan uskomaan vain yhtä päätelmää - että kaikki maailmankaikkeudessa on sattuman tulosta - vaarantaisi tieteen objektiivisuuden", hän varoitti.

On kuvaavaa, että uudessa kotimaassaan von Braun sai enemmän kunniatohtorin arvoja (25) kuin siihenastisen ennätyksen haltija Lordi Kelvin (21), joka hänkin oli darvinismin vastustaja.

Myöhemmin von Braun laati esipuheen Harold Hillin evoluutiokriittiseen kirjaan From Goo to You by Way of the Zoo. Siinä hän kyseenalaisti evoluution kyvyn kehittää toimivat aivot tai silmän optisen järjestelmän.

Hän vakuutti, että maailmankaikkeuden valtavuus puhuu sen puolesta, että kaiken takana on Jumala. Von Braun ei jättänyt asiaa puolitiehen vaan lainasi lisäksi Kristuksen sanoja: "Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teidät vapaiksi" (Joh. 8:32).

Von Braun päätti esipuheensa kertomalla Apollo 8:n astronautista Frank Bormanista. Kun laskeutumiskapseli oli palannut turvallisesti maahan, toimittaja kysyi Bormanilta, oliko tämä nähnyt Jumalaa avaruudessa.

Toimittaja kertoi kosmonautista, joka oli todennut, ettei tämä ollut nähnyt Jumalaa eikä enkeleitä.

Borman vastasi: "Ei, en nähnyt Häntä, mutta näin todisteita Hänestä."

Amerikkalaiset eivät olisi voittaneet kilpajuoksua kuuhun ilman von Braunia. Hänen Saturn-kantorakettinsa toimi luotettavasti joka laukaisukerralla.

Hän ei siitä huolimatta ylpeillyt ihmisen saavutuksista vaan antoi kunnian Jumalalle. Hillin kirjan esipuhe onkin apologiaa parhaimmillaan. Von Braun kertoo siinä kaiken luomisesta lunastukseen.

Apollo 8:n astronauttien joulutervehdys niin ikään antaa kunnian universumin Luojalle: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus", ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä…" (1. Moos. 1:1 - 4).

Von Braunin kristillinen vakaumus ei ole harvinaista tiedeyhteisössä. Nykyisin tuhannet tiedemiehet ja -naiset uskovat 1. Mooseksen kirjan luomisen pitävän kirjaimellisesti paikkansa. Luettelo muista luomiseen uskovista tohtoritason tiedemiehistä ja -naisista on nähtävissä esimerkiksi Creation Ministries Internationalin kotisivuilta.

Lähteet:

Coppendage, David F. World´s Greatest Creation Scientsists from Y1K to Y2K. 2000. Master Plan Productions. http:// www.creation_safaris.com/wgcs.

Hill,Harold. 1976. From Goo to You by Way of the Zoo. Plainfield, NJ: Logos International.

37 years ago: a Christmas greeting from space http://teschereport.blogspot.com /2005/12/37-years-ago-christmas-greeting-from.html

The Apollo 8 Christmas Eve Broadcast. http://nssdc.gsfc.nasa.gov/planetary/ lunar/apollo8_xmas.html

Scientists alive today who accept the biblical account of creation. http://www.creationontheweb.com/content/view/2084/83/#presentsci

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.